Satuin lukemaan tänään Iltalehdestä artikkelin, jossa laulaja Olli Lindholm sanoi niin viisaasti, että päätin kirjoittaa aiheesta 
tännekin. Tämän päivän Iltalehden netistä poimittua:
”Vaikka Lindholm onkin eronnut mies, hän antaa vinkin, jolla parisuhteet ehkä voisivat pelastua:
– Ihmisten pitäisi mennä aiemmin naimisiin. Nykyään aivan liikaa pitkitetään sitoutumista ja vakiintumista. Siinä ehtii kahdelle ihmiselle kasvaa niin iso oma ego, reviiri ja omat vapaa-ajanviettotavat ruokahifistelyineen ja kaikkineen, että kun sitten mennään yhteen, kipuillaan siitä että enää ei ole sitä omaa hauskaa.
Toinenkin vinkki Lindholmilla on:
– Vähemmän älypuhelimien räpläystä ja enemmän vierekkäinoloa. Ei somea vaan suutelua – pussailua paljon.”
Itse eronneena en tietenkään kannata naimisiin suinpäin ryntäämistä, mutta olen ehdottomasti Ollin kanssa samaa mieltä siitä, että ihmisten tulisi sitoutua toiseen, ei heti, eikä liian aikaisin, mutta ajoissa. Jos tapailua jatkuu monta vuotta, on täysin totta ja myös aivan luonnollista, että molemmille kasvaa siinä ajassa omat reviirit, tottumukset ja omat vapaa-ajan viettotavat ym. Jotka voivat erota toisistaan lopulta aika lailla. Niitä voi ollakin myöhemmin yllättävän vaikea yhdistää ja aiheuttaa kipuilua kun huomataankin, että olisi pitänyt mennä yhdessä samaan suuntaan, mutta ollaankin menty kokoajan ihan eri suuntiin. Jos esimerkiksi yhteenmuuttoa odotetaan monta vuotta, se voikin lopulta toteutuessaan kääntyä suhdetta vastaan kun molemmilla onkin siinä kohtaa vain tunne, että sitoutuminen viekin kaiken sen ”oman hauskan” mihin oltiin pitkän tapailuajan myötä luonnollisesti totuttu.
Uskon, että alkuhuuman jälkeen toimiva parisuhde on lopulta vain päätös. Jos yhdessä päätetään, että tässä todellakin on hyvä, on silloin täysin luonnollista, että sen eteen halutaan tehdä yhdessä töitä. Halutaan tehdä asioita yhdessä ja rakentaa suhdetta yhdessä; rakentaa yhteisiä tapoja, tottumuksia ja yhteistä arkea.
Nykyään tuntuu, että ihmiset eivät itsekään tiedä mitä tänä päivänä haluavat. Tuntuu, että kovasti halutaan olla parisuhteessa, mutta kuitenkin samaan aikaan halutaan pitää se sinkkuajan vapaus. Halutaan pitää lujasti kiinni omista tavoista, tottumuksista, omista rutiineista ja vapaudesta ja sitoutuminen aiheuttaa ihmisille tänä päivänä suurta ahdistusta. Mistä se sitten kertoo? Pelätäänkö eroa nykyään niin paljon, että ei uskalleta edes pitää kiinni, ettei pelko käy toteen. Vai onko tämän päivän kertakäyttösuhteiden muoti-ilmiö tehnyt tehtävänsä? Monille ajatus yhdestä ja samasta kumppanista voi olla pelottava tai jopa hieman tylsä, kun tarjonta on nykyään niin runsasta ja vaihtuvuus mahdollista. Nykyään kun ei tarvitse elää yksinäisyydenpelossakaan, sillä Tinderit ja muut seuranhakupalvelut ovat kuin uuden aikakauden postimyyntiluetteloita, seuraa on saatavilla tarvittaessa hyvin helposti ja nopeasti lähes kaikille. Miksi siis tänä päivänä monen mielestä välttämättä edes tarvisi panostaa parisuhteeseen kun uusia suhteita on kokoajan käden ulottuvilla.
Ihmisiä ei tunnu myöskään tänä päivänä haittaavan, että isketään jo ystävienkin exiä ja nykyisiä. Eikä valitettavasti myöskään tämän päivän sinkut kunnioita tämän päivän parisuhteita niinkuin ennen kunnioitettiin. Nykyajan parisuhdekulttuuri on aika… No, nykypäivää..
Oliko ennen kaikki paremmin?
Väitän myös, että ennen someaikakautta perheet ja pariskunnat keskittyivät enemmän toisiinsa. Nyt ollaan yhdessä olematta läsnä. Nykyään somekanavat tulevat helposti parisuhteiden väliin ja yhteinen vähäinenkin ajankäyttö on monilla somettamista. Parisuhteissa saatetaan tykkäillä ja kehua kilpaa vastakkaiden sukupuolten edustajien kuvia kun kotona ne kehut ja tykkäykset monesti unohtuu, minne ne oikeasti kuuluisi. Jos näet pariskunnan viettämässä yhteistä iltaa, kuinka yleinen näky enää pussailu ja suutelu on? Nykyään pussailu korvataan somettamisella. Suukot lähetetään nykyään kumppanille virtuaalisesti emojeilla ja parisuhdeaika korvataan whatsappeilla.
Jokainen voi miettiä haluaako elää todellista vai virtuaalielämää.
Ja välillä on hyvä pysähtyä miettimään mitkä asiat elämässä todella merkitsee ja mitä asioita todella haluaa. Niiden asioiden eteen pitää olla valmis tekemään töitä.
