Kun heräät yöllä siihen ettei sun lapsi saa henkeä.. Kaappaat lapsen syliin ja viet juosten ulos raittiiseen ulkoilmaan, yrität antaa astmalääkettä, mutta ei auta, henki vain ei kulje. Sä olet shokissa, lapsi on shokissa ja tilanne pahenee. Silloin ambulanssin tulo tuntuu ikuisuudelta..
Äkillinen kurkunpääntulehdus on tullut meidän perheessä valitettavan tutuksi ja se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Onneksi sentään jo tiedän kuinka siinä tilanteessa tulee toimia, mutta kyllä se silti joka kerta säikäyttää eikä siihen pelkoon osaa varautua. En minä eikä poika. Kaikki käy aina yhtä nopeasti eikä varoita. Kun heräät sikeästä unesta siihen ettei lapsi saa henkeä, lapsi ei pysty edes itkemään, katsoo vain sylissä sua avuttomana ja hädissään pyytäen anovalla katseellaan apua, etkä sä pysty tekemään mitään! Siinä tuntee itsensä niin avuttomaksi ja tuntuu kuin pettäisit oman lapsen! Olethan aina luvannut viedä toiselta kivut pois.
Iso kiitos Tampereen lääkintämiehelle ja -naiselle, jotka hoiditte poikani todella ripeällä toiminnalla nopeasti kuntoon erittäin suurella ammattitaidolla<3 Teette äärimmäisen tärkeää sekä raskasta työtä, mitä ei edes aina ymmärrä ennen kuin teitä itse tarvitsee!! Ei löydy edes sanoja..<3
Nyt pojalla kaikki hyvin. Hän nukkuu rauhallisena ja mä pidän lujasti kiinni enkä päästä irti. Tää kiitollisuus kun kaikki on pojalla taas hyvin. Pistää taas miettimään kuinka silmänräpäyksessä kaikki voi elämässä muuttua. Kuinka yhtäkkiä sun rakkaimmat voi sairastua ja kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni. Kuinka hetkessä oma tai toisen terveys voi pettää. Kuinka yhtäkkiä sun yö voi muuttua painajaiseksi.
Muistakaa arvostaa jokaista hetkeä rakkaimpienne kanssa. Ne ei ole itsestäänselviä hetkiä<3
