Jo pienenä minulle opetettiin, että sunnuntai on pyhäpäivä eikä silloin saanut häiritä kavereita etenkään aamuisin vaan piti kunnioittaa kavereisen sekä naapurien pyhäpäiviä. Viimeistään rippikouluaikaan opetettiin, että kuuluu myös kymmeneen käskyyn, että pitää muistaa pyhittää lepopäivä. Ja ennen se oli aina viikon viimeinen päivä, sunnuntai.
Nykyään kaupat ja liikkeet on auki myös sunnuntaisin eikä eroa viikonpäivissä enää tunnu olevan. On tietysti arki sekä viikonloput, mutta pyhäpäivää ei enää viikossa ole. Tottakai on valtavasti aloja, mitkä vaatii ympärivuorokautista henkilökuntaa viikon jokaisena päivänä, mukaanlukien sunnuntait, mutta vaikka ei oma ala sitä vaatisi, tämän päivän ihmiset ovat tuntuneet unohtaneen pyhittää lepopäivän ja sen merkityksen. Itse ainakin saan sunnuntaisin täysin normaalisti työhön liittyvät puhelut, sähköpostit sekä viestit ihan sunnuntai aamusta sunnuntai iltaan. Jopa joulun pyhinä! Eikä kukaan koskaan edes huomaa, että on sunnuntai tai pyhäpäivä, ne ovat tänä päivänä menettäneet merkityksen.
Olenko vain minä jäänyt muinaisajalle kun kaipaan aikaa kun sunnuntait vielä pyhitettiin perheelle ja rauhoittumiselle? Ladattiin akkuja uuteen viikkoon ja muistettiin välillä hetkeksi pysähtyä ja levätä. Pysäyttää oravanpyörä päiväksi ja keskittyä myös itseensä. Vietettiin perheen parissa aikaa, syötiin kaikki yhdessä ja nautittiin vapaapäivästä rakkaiden kanssa. Unohdettiin yhtenä päivänä viikossa työkiireet ja stressi.
Ei ole ihme, että tämän päivän ihmisillä on burn out sekä työuupumus. Ei ole enää aikaa perheelle eikä lapsille eikä oikein edes itselleen. Parisuhteet voi huonosti ja avioerot kasvaa. Koska jokaisen pitää kokoajan 24/7 suorittaa ja hetken hengähdys olisi laiskuutta.
Minusta olisi hyvä ja tärkeä tapa opetella taas mahdollisuuksien mukaan pyhittämään lepopäivä<3
Kuvat alla Sami Tynkkynen/Alfredo Photo
